Sana-asiaa: pois ja poissa 1


Sana pois tarkoittaa lähtemistä, irtaantumista, muualle menemistä. Kielitoimiston sanakirja antaa sanan perusmerkitykseksi ’toisaalle, muualle, erille, eroon, sivuun, irti’. Jokin voi lähteä pois, jotakin voidaan ottaa pois. Jokin voi myös olla tai olla olematta pois: Sinun onnesi ei ole minulta pois: ei ole onnea, joka olisi lähtenyt minulta pois ja siirtynyt sinulle.

Sana poissa tarkoittaa ’toisaalla, muualla’.

Menen pois, olen poissa. Pysyn poissa.

Sanaa pois näkee silti joskus käytettävän myös silloin, kun puhutaan ennemmin poissa olemisesta kuin pois lähtemisestä: ”Hän on pois töistä.” Hän ehkä jopa ”pysyy pois, kunnes kuume laskee”. Oletko kiinnittänyt huomiota tällaiseen pois-sanan käyttöön?

Tässä kyse on kuitenkin poissa olemisesta, poissaolosta: hän on poissa töistä ja pysyy poissa, kunnes kuume laskee. Kielentarkistaja korjaa.

”Olen ulos”

Sanaparia poissa–pois voisi oikeastaan verrata sanapariin ulkona–ulos. Kummassakin on kyse jossakin olemisesta ja jostakin lähtemisestä. Voin sanoa, että olen ulkona ja pysyn ulkona, mutta tuskin kukaan sanoisi, että ”olen ulos ja pysyn ulos”.  Sana ulos ei pyri syrjäyttämään ulkona-sanaa. Jostakin syystä pois-sana kuitenkin yrittää joskus tuppautua poissa-sanan paikalle.

Poissa voi oikeastaan lähinnä olla tai pysyä. Pois-sana on paljon monikäyttöisempi:

Voin ajaa, astella, astua, ehtiä, ennättää, hampsia, hiihtää, horjua, juosta, kaahata, kaakertaa, kaartaa, kiirehtiä, kiitää, kompuroida, kontata, kulkea, kävellä, käydä, laahustaa, lampsia, leijailla, lentää, liihotella, liukua, luistella, lähteä, marssia, matkata, matkustaa, mennä, muuttaa, nilkuttaa, painua, pyöräillä, ratsastaa, rientää, siirtyä, soutaa, taivaltaa, tallustaa, talsia, vaapertaa, vaeltaa, viuhtoa pois.

Voin joutua, jättäytyä, jättää, jäädä, sulkea pois.

Voin heittää, hosua, huiskia, huitoa, johdattaa, kiskaista, korjata, lakaista, luutia, nykäistä, ottaa, pyyhkiä, pyyhkäistä, raivata, repiä, repäistä, siirtää, siivota, sohia, tempaista, viedä, kerätä jotakin pois.

Voin ahmaista, ahmia, hotkia, hörppiä, hörpätä, imeä, juoda, kulauttaa, kuluttaa, ryypätä, ryystää, siemaista, syödä, särpiä jotakin pois.

Jokin (tai joku) voi haihtua, hankautua, hiertyä, hiutua, huveta, irtautua, kuihtua, kuivettua, kulua, kuolla, jäädä, nuutua, nääntyä, pudota, riutua, sulaa, surkastua pois.

Jotakin voidaan hioa, höylätä, irrota, juuria, kitkeä, leikata, liottaa, pestä, riuhtaista, pois.

Jotakin tai joku voidaan johtaa, komentaa, kuljettaa, käskeä, kääntää, ohjata, saattaa, suunnata pois.

Onko sittenkään ihme, että sana pois joskus ajaa poissa-sanan pois?


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Ajatus aiheesta “Sana-asiaa: pois ja poissa

  • Leena Reinikainen

    Helsingin julkisen liikenteen pysäkeille ilmestyi pari vuotta sitten pysäkkimerkin peittäviä huppuja, joissa luki: ”Pysäkki pois käytöstä.” Melko pian nämä huput katosivat, ja uusien teksti oli: ”Pysäkki poissa käytöstä.”
    Olen ilmeisen vanha ja vanhanaikainen, kun näen punaista aina, kun ollaan pois, ilman että kyseessä olisi lause, josta voi päätellä, että siitä on jätetty pois jokin verbi, joka oikeuttaa käytetyn muodon.